Jylkkäri: Pelon lietsominen tukahduttaa keskustelun

Vuosi lähti käyntiin vauhdikkaasti – koronarokotukset aloitettiin Suomessa, Yhdysvalloissa vallattiin kongressitalo ja talvi yllätti lumimyrskyllä. Tunteita ja mielipiteitä herättävän alun jälkeen keskustelu sosiaalisen median alustoilla kärjistyi jopa maailmanlaajuisesti.

Pandemian jyllätessä erityisesti ääripäät ottivat aktiivisesti osaa keskusteluun, ja sävy muuttui muita keskustelijoita syyttäväksi ja loukkaavaksi.

Suomessa poliittinen keskustelu kärjistyi ilkivallaksi, rasismiksi ja häirinnäksi. Keskustan virtuaalisessa vaalitilaisuudessa esitettiin natsitervehdyksen lisäksi rasistisia solvauksia suomeksi, vihreiden Oulun toimiston julkisivu töhrittiin hakaristein ja uhkauksin, kansanedustaja Juha Sipilän kimppuun käytiin Helsingissä.

Jokaisella on oltava oikeus omiin mielipiteisiin ilman pelotetta tai uhkaa.

Miksi asiasta puhuminen on ajankohtaista? Tänä keväänä järjestetään kuntavaalit, jotka toteutunevat liki täysin sosiaalisessa mediassa.

Poliittisessa kampanjoinnissa jokaisella ehdokkaalla on vastuu pyrkiä ylläpitämään laadukasta keskustelukulttuuria ja hillitsemään vihapuhetta.

Arkisen kanssakäymisen puhe- ja kommentointityyli tulisi soveltaa myös sosiaaliseen mediaan ja hyökkäykset sekä häirinnät tulee tuomita. Opiskelijat voivat omalla toiminnallaan edesauttaa hyvien käytöstapojen leviämistä nettiin poliittisesta taustasta tai katsomuksesta riippumatta.

Vihapuheet, hyökkäykset ja maalittamiset tuottavat pelkoa ja vähentävät mahdollisuutta vuorovaikutteiseen keskusteluun. Sosiaalisen median kommenttipalstat äityvät möyhäämiseksi. Samalla keskusteluun osallistuu yhä pienempi määrä, vaientaen hiljaisemmat, ei niin vahvoilla mielipiteillä varustetut, osallistujat.

Jokaisella on oltava oikeus omiin mielipiteisiin ilman pelotetta tai uhkaa. Kehitys vaatii keskustelua, kuuntelua sekä yhteistyötä poliittisesta vakaumuksesta riippumatta.

Jylkkäri: Järjestöjen vallaton vuoristorata

Kolumni on julkaistu Ylioppilaskunta -palstalla ylioppilaslehti Jylkkärissä toimiessani JYYn hallituksen jäsenenä. Vastuualueitani olivat järjestöt, yritysyhteistyö ja kuntavaikuttaminen.

Opiskelijoiden lähimmät tukiryhmät, ainejärjestöt sekä harrastejärjestöt, ovat olleet tänä vuonna suurennuslasin alla.

Eipä moni arvannut luottamustoimiin hakiessaan millaiseen hurlumheihin he koronaviruksen takia päätyisivät.

Kanssaopiskelijat, vertaisjärjestöt, yliopisto, paikallinen ja jopa valtakunnallinen media ovat kasanneet paineita toiminnan toteuttamiseen – tai pikemminkin toiminnan toteuttamattomuuteen – sekä tapahtumien perumiseen ja lähikontaktien välttämiseen.

Opiskelijat nähdään yhteiskunnallisessa keskustelussa karrikoiden edesvastuuttomina dokaajina, jotka ajavat vain omaa etuaan viis veisaten muista kanssaeläjistä.

Inhimillisyys ja jatkuva toimintaan mukautuminen on unohtunut, kun yksittäinen kohderyhmä on nostettu jalustalle.

Etäopintoihin siirtyessä perinteiset raamit ja rytmit järkkyivät rajusti. Opiskelijat eivät näe toisiaan kasvotusten opetustilanteissa, opiskelu rytmitetään itsenäisesti ja etäpalveluiden käyttö tulee korvista pihalle.

Kaiken koetun jälkeen vertaistuen tarve korostuu sekä arjessa että juhlassa. Tässä kuvaan astuvat järjestöt. Järjestöjen tehtävänä onkin edunvalvonnan lisäksi auttaa opiskelijoita irtautumaan arjesta.

Olen päässyt työskentelemään JYYn hallituksen järjestövastaavana monien mahtavien järjestötoimijoiden kanssa.

Alkuvuodesta suunniteltiin yhteisiä tapahtumia tarmokkaasti, mutta koronan myötä järjestötoiminta muuttui selviytymistaisteluksi. Järjestöt sopeutuivat ja mukauttivat toimintaansa turvalliseksi, keskustellen keskenään erilaisista tapahtumamuodoista ja jakaen huolta jäsenistönsä jaksamisesta.

Kiitos kaikille mahtaville vapaaehtoisille järjestötoimijoille! Toimintanne mahdollistaa mahdollisimman normaalin opiskelijaelämän ja auttaa niin opintojaan aloittavia, suorittavia kuin viimeisteleviäkin jaksamaan.

KSML: Kokemus avaa ovia työelämään

Mitä tehdä valmistumisen kynnyksellä ja työelämään siirryttäessä? Olenko valmis ja luottavainen omiin taitoihini? Mitä teen tulevaisuudessa ollessani ”iso”, itsenäinen aikuinen? Valmistuvalla opiskelijalla on paljon kysymyksiä uuteen elämänvaiheeseen siirryttäessä.

Työelämän todellisuus saattaa yllättää – työnhakijana ei voi vain marssia työpaikalle todistus kourassa ja aloittaa töitä välittömästi. Edessä on pitkällinen prosessi, johon kuuluu ansioluettelon laatimista, työhakemusten täyttämistä ja työhaastatteluita.

Onnistuminen edellyttää oman osaamisen tunnistamista ja tunnustamista. Tietojen sekä taitojen selkeä sanoittaminen realistisesti on vastavalmistuneista erityisen vaikeaa.

Monen opiskelijan ja valmistuneen mielestä merkittävin yliopisto-opintojen tarjoama valmius on kriittisen ajattelun kehittyminen tulevasta työtehtävästä riippumatta. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti tarkoita taitoa tai kykyä oman osaamisen esille tuomiseen työelämää varten. Jokaisella opiskelijalla ja valmistuvalla on vastuu itsensä kehittämisestä, mutta yliopistot voisivat antaa enemmän tukea työelämään siirtymiseen.

USEIMMISSA korkeakouluissa järjestetään vapaasti valittavia työelämäkursseja, jotka antavat valmiuksia muun muassa työnhakuun ja yrittämiseen. Esimerkiksi Jyväskylän yliopiston kurssitarjottimelta löytyy erilaisia työelämään ohjaavia sekä valmistavia kursseja. Kaikkia ei kuitenkaan ohjata valitsemaan kyseisiä kursseja tai niitä ei koeta tarpeellisiksi. Kuitenkaan pelkät omaan tutkintoon kuuluvat opinnot mahdollisine harjoitteluineen eivät useinkaan riitä työllistymiseen.

Valtaosa tutkinnoista tarjoaa yleishyödyllistä pätevyyttä, vaikkei tutkintopaperi olekaan räätälöity kohdennettuun ammattinimikkeeseen tai työtehtävään. Tutkinto-ohjelmiin olisikin hyvä sisällyttää pakollisia työelämään orientoivia opintojaksoja, jolloin omia taitojaan voi harjoittaa itseä kiehtovissa työpaikoissa.

OMIA TAITOJAAN VOI myös harjoitella erilaisissa luottamustoimissa opintojen aikana. Opiskelijat ovatkin usein mukana monissa harraste- ja oppiainejärjestöissä. Luottamustehtävissä tulee opittua – joskus myös kantapään kautta – monta oleellista taitoa, joita voi hyödyntää sekä työelämässä että vapaa-ajan puolella. Uusien verkostojen luominen tulee toivottuna sivutuotteena, ja verkostot taas edistävät työllistymistä. Opintojen aikaisen harrastetoiminnan merkitystä työelämävalmiuksille voisi siis korostaa ja arvostaa nykyistä enemmän.

Tutkinto-ohjelmien tiivistetty aikataulu vaikuttaa opiskelijoiden hyvinvointiin ja taloudelliseen tilanteeseen. Tiivistetty tutkinto ei kuitenkaan takaa monipuolista ja monitieteistä oppimista, vaan usein heikentää mahdollisuuksia sisällyttää tutkintoon vapaaehtoisia työelämäopintoja tai vähentää motivaatiota lähteä mukaan järjestö- tai harrastustoimintaan. Tutkinto-ohjelma, jossa on tilaa muullekin kuin pakollisten opintojen suorittamiselle edesauttaa kypsymistä ja tiedon sulattelua.

OMAA AMMATTITAITOA saatetaan päätyä myymään liian halvalla, jotta pärjäisi työmarkkinoilla. Tällöin työnantajat saavat korkeasti koulutettua työvoimaa halvemmalla kuin syytä olisi. Se ei kuitenkaan ole kestävä ratkaisu. Niin valmistuvien kuin työnantajien on tunnistettava ja arvostettava osaamista.

Kaikille kanssaopiskelijoille, kansalaisille ja työnantajille: tietäkää osaamisen arvo ja sen hinta – älkäämme alihinnoitelko osaamistamme.

Teksti on kirjoitettu JYYn kolumnivuorolla, ollessani hallituksen jäsen. Vastuualueitani olivat järjestöt sekä yritysyhteistyö.